Sosiaalisen median hyödyntäminen tulevaisuudessa
Tulevaisuudessa sosiaalista mediaa tullaan varmasti entistä enemmän hyödyntämään. Uskon, että erityisesti rekrytointi siirtyy entistä enemmän sosiaaliseen mediaan. Sosiaaliseen mediaan kiinnitetään varmasti jatkossa enemmän huomioita ja sen voima osataan paremmin hyödyntää, esim. julkisuuskuvaa luodessa. Sosiaalinen media yksityishenkilönä vaikuttaa ammatilliseen toimintaan merkittävästi, esim. varhaiskasvatuksessa on paljon eri sosiaalisen median ryhmiä joissa keskustellaan ajankohtaisista asioista ja rakennetaan yhdessä ymmärrystä eri asioista. Sosiaalista mediaa hyödynnetään myös omista oikeuksista kiinnipitämiseen, esim. keskusteluryhmissä usein pyydetään apua kinkkisiin tilanteisiin, esim. jos esimies vaatii jotakin asiaa, josta työntekijä on eri mieltä. Muilta saadun tiedon/tuen myötä työntekijä osaa pitää paremmin puoliaan. Sosiaalisen median kanavat muuttuvat kieltämättä varsin nopeasti, esim. Facebook on jo vähän vanha juttu, vaikka vanhempi sukupolvi on sinne vasta hetki